Toistokatetroinnin ja urinaalin käytön ohjaus

Urologiset sairaanhoitajamme tarjoavat ohjausta urologisten apuvälineiden kuten toistokatetrien ja urinaalien käyttöön.

Toistokatetrointi

Rakkovaivat voivat vaikeusasteesta riippuen hankaloittaa normaalia arkea. Katetrointi voi tuoda helpotusta monella eri tavalla. Kokeneet sairaanhoitajamme auttavat potilaitamme itsenäisesti toteuttamaan toistuvaa katetrointia.

Toistokatetrointi tarkoittaa virtsarakon säännöllistä tyhjentämistä viemällä ohut, pyöreäkärkinen ja ontto letku eli katetri virtsaputken kautta virtsarakkoon. Rakon annetaan tyhjentyä ja katetri poistetaan. Toimenpide kestää vain muutaman minuutin.

Yksilöllinen ja sopiva katetrointiväli on sellainen, että rakkoon ehtii kertyä enimmillään neljä desilitraa virtsaa. Katetroinnin tavoitteena on potilaan elämänlaadun parantaminen rakon hallintaa parantamalla. Samanaikaisesti se ehkäisee munuaisvaurioita ja komplikaatioita, kuten jäännösvirtsan kerääntymistä rakkoon ja virtsatieinfektioiden kehittymistä.

Syynä toistokatetroinnille voi olla esimerkiksi suurentuneen eturauhasen aiheuttama rakon tyhjentymishäiriö. Syynä pidempiaikaiselle toistokatetroinnille voi olla esimerkiksi diabeteksen, selkäydinvamman tai muun neurologinen sairauden aiheuttama rakon tyhjentymishäiriö.

Urinaalin käyttö

Ulkoinen virtsankerääjä eli urinaali on huomaamaton apuväline miesten virtsankarkailuun. Apuvälineen tarve arvioidaan aina yksilöllisesti lääkärin tai hoitajan vastaanotolla. Sopivan virtsankerääjän valinta sekä käytön ohjaus toteutetaan uroterapeutin vastaanotolla.

Hoitajan vastaanotolle, kuinka toimin?

Hoitotiedustelut ja -varaukset: toimenpidetiimi puh. 09 47482704
Vastaanottojen ajanvaraus ja asiakaspalvelu puh. 09 4748 2705
Nettiajanvaraus tästä

Katso tarkemmat yhteys­tie­tomme tästä.