Ajankohtaista

Leikkaussalien hiilijalanjälki pienemmäksi – nukutuskaasut talteen

Ensimmäiset Contraflurane-”pöntöt” asennettiin Ortonin anestesiakoneisiin marraskuun puolivälissä.

Ortonissa otetaan – ensimmäisenä sairaalana Suomessa – käyttöön  CONTRAfluran-nimellä patentoitu anestesiakaasujen talteenottoteknologia.

CONTRAfluran on anestesiakoneisiin asennettava järjestelmä, jossa leikkauspotilaan keuhkoista poistuvasta uloshengitysilmasta otetaan anestesiakaasut talteen ja kerätään erilliseen säiliöön uudelleenprosessointia varten.

Ortonissa CONTRAfluran-talteenottojärjestelmä on asennettu aluksi muutamiin anestesiakoneisiin. Käyttökokemusten kertyessä järjestelmä on tarkoitus myöhemmin ulottaa Ortonin kaikkiin anestesialaitteisiin. 

On hienoa toimia suunnannäyttäjänä tässä. Sairaalatoiminnassakin on paljon tehtävissä ilmastonmuutoksen torjunnassa ja hiilijalanjäljen pienentämisessä”, sanoo Ortonin anestesiaylilääkäri Johannes Förster.

CONTRAflurane-teknologiaa käyttävät jo useat sairaalat ja leikkausyksiköt Euroopassa.

Anestesiakaasutkin ovat 
kasvihuonekaasuja

Yleisanestesiassa nukutusta pidetään yllä yleensä anestesiakaasuilla. Suomessa eniten käytetyt anestesiakaasut ovat sevofluraani ja desfluraani, jotka käyttäytyvät valitettavasti kasvihuonekaasuina ilmaan päästyään.   

Nukutuskaasujen aiheuttama hiilijalanjälki pienenee ainakin 70 %, kun suuren osan anestesiakaasuista saadaan kerättyä takaisin ja voidaan prosessoida uudelleen käytettäväksi.  

Contrafurane-nimistä teknologiaa jälleenmyy Suomessa kansainvälinen lääkintälaiteyritys Baxter, joka puolestaan on tehnyt yhteistyösopimuksen teknologian varsinaisen kehittäjän, ZeoSys Medicalin kanssa.

Aiheesta mediassa

Vihreä verkkomedia Verde uutisoi Ortonin nukutuskaasujen talteenotosta. Klikkaa julkaisuun tästä.

Orton uutiset

Suomen Vahvimmat-sertifikaatti kertoo Ortonin hyvästä luottoluokituksesta

Olemme ottaneet käyttöön Suomen vahvimmat-sertifikaatin,
joka on näkyvä merkki yrityksemme luotettavuudesta ja asioiden hyvästä hoidosta asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. AA-luokitus on merkki luottokelpoisuudesta, luotettavuudesta ja hyvästä maksukäyttäytymisestä.

Suomen Vahvimmat-sertifikaatti on esillä Ortonin verkkosivujen alatunnisteessa sekä Vastuu Groupin yrityskäyttöön tarkoitetussa Luotettava Kumppani-tietokannassa. Sertifikaattia hyödynnetään myös myynnin ja markkinoinnin toimenpiteissä ja materiaaleissa.

Luokituksen myöntää Suomen Asiakastieto Oy.

Orton uutiset

Pasi Virtanen on saanut avun Ortonin Kipuklinikalta

Pasi Virtanen tuli ensimmäisen kerran Ortonin asiakkaaksi jo parikymmentä vuotta sitten. Vaikeita hermovauriokipuja lähdettiin hoitamaan Kipuklinikalla, missä ensimmäisenä toimenpiteenä asennettiin selkäydinstimulaattori.

Sen lisäksi Pasi on saanut Ortonista vaikeisiin kipuihinsa monenlaista apua. Säännölliset kipukuntoutusjaksot ovat olleet osa kokonaishoitoa. Niin ikään iso merkitys on ollut erikoispsykologi, kipututkija Tage Oreniuksella, jonka avulla Pasi on oppinut psyykkistä kivunhallintaa ja elämään kivun kanssa sovussa.

Pasi Virtanen kertoo Ortonissa saamastaan avusta – katso video

 

Tilaa Pasi Virtasen Mr. Pain -kirja
itsellesi tai läheisellesi

Pasi kertoo tarinansa kertoo tuoreessa kirjassaan Mr Pain – keskusteluja kivun kanssa. Kirja julkistettiin Helsingissä 1.6. – katso stream.

Ortonin asiakkaat ja tämän verkkosivun lukijat saavat 20% alennuksen kirjan hinnasta.

Tarjous on voimassa vuoden 2021 loppuun. Tilaa kirja tästä ja lisää alennuskoodi Orton20 tilaukseen.

Kirja on tulossa myös äänikirjana. Kuuntele ensimmäisen luvun näyte:

Orton uutiset

HUS maailman parhaiden sairaaloiden listalla

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala sijoittuu parhaana suomalaissairaalana 21. sijalle kansainvälisessä, sairaaloiden hoidon laatua ja potilastyytyväisyyttä mitanneessa tutkimuksessa.

Tutkimuksessa on arvioitu toiminnan laatua monilla eri mittareilla. Listaus on koostettu sekä kansainvälisen asiantuntijaraadin arvioinnista että potilaiden antamista arvioista.

Orton nousi ainoana suomalaisena yksityissairaalana listalle sijoittuen sijalle 15 suomalaisten yliopisto- ja keskussairaaloiden joukossa.

Tutkimuksen julkaisi Newsweek-lehti maaliskuussa 2021.

HUSin palveluja yksityisesti Ortonin kautta

Orton tarjoaa HUSin asiantuntijoiden tutkimus-, vastaanotto- ja toimenpidepalveluja useilla erikoisaloilla. Palveluja tarjotaan Ortonin omissa tiloissa Helsingin Ruskeasuolla ja HUSin toimipisteissä. HUSin pisteissä palveluja tarjotaan virka-ajan ulkopuolella – silloin kuin tiloissa ei ole muuta toimintaa.

Lue lisää:
Newsweekin alkuperäisartikkeli

GoodNewsFinland-artikkeli

 

 

Urologia

Eturauhasen ongelmat kannattaa tutkia

Eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua alkaa ilmetä miehillä noin 40 ikävuodesta lähtien. Eturauhasen liikakasvu aiheuttaa virtsaamiseen liittyviä häiriöitä noin 40 %:lle 60 vuotta täyttäneistä miehistä ja 80 vuotiaista jo reilusti yli 50 %:lle.

Yleisimpiä oireita ovat heikentynyt virtsasuihku sekä tihentynyt tai äkillinen virtsaamistarve. Myös jälkitiputtelua ja kivun tunnetta virtsatessa esiintyy joillain. Oireet voimistuvat vähitellen. Mitä aikaisemmin ongelman syy selvitetään, sitä paremmat ovat yleensä hoitotulokset.

Vaikka eturauhassyöpä paikallisessa vaiheessa onkin useimmiten varsin oireeton, eturauhasen liikakasvun ja eturauhassyövän oireet voivat joskus olla samantyyppisiä ja pelkkien oireiden perusteella on joskus vaikea erottaa näitä kahta toisistaan.

Milloin tutkimuksiin – viiden kohdan muistilista

1.Virtsaamisvaivat: kun virtsaamisvaivat häiritsevät päivittäistä elämää tai nukkumista.

2.Veri, kipu tai toimintahäiriöt: verivirtsaisuus, verinen siemenneste, huono erektio ja selittämättömät selkä- tai lantiokivut.

3.Riittävän aikainen hoidon aloitus: eturauhasen liikakasvun leikkaushoidon voi todennäköisesti välttää riittävän aikaisella lääkehoidon aloituksella.

4.Eturauhassyövän periytyvä alttius: 10-20% eturauhassyövistä liittyy perittyyn syöpäalttiuteen, joten jos sairautta on lähisuvussa kahdella tai useammalla miehellä, on syytä hakeutua tutkimuksiin ja käydä niissä oma-aloitteisesti määräajoin.

5.Mielenrauha: jos epäily syövästä tai virtsaamisvaivat vaivaavat mieltä.

Eturauhasen tutkimiseen ja hoitoon liittyviin palveluihin voit tutustua tämän sivun vasemmassa laidassa olevien linkkien kautta.

Orton uutiset

Orton tukee Rinkeby-hyväntekeväisyyspyöräilyä

Orton on mukana tukemassa eurooppalaista Rinkeby-pyöräilytapahtumaa, jolla kerätään varoja hyväntekeväisyyteen – tänäkin vuonna vakavasti sairastuneiden lasten hoitoon ja kuntoutukseen.

MIkko Pitkänen työskentelee Ortonissa anestesialääkärinä. Hän pyöräilee Team Rinkebyn Espoon joukkueessa.

Anestesialääkärimme Mikko Pitkänen on mukana Team Rinkeby – God Morgon Espoon pyöräilyjoukkueessa jo kolmatta kertaa.

”Olen jälleen mukana – pyöräilijänä ja lääkärinä. Tarkoituksenamme oli päästä pyöräilemään Pariisiin, mutta ilmeisesti pyöräilemmekin pohjoiseen. Keräyksellämme tuemme tänäkin vuonna syöpää sairastavia lapsia, nuoria ja heidän perheitään. ”

Rinkeby-pyöräilyjoukkueen jäsenet sitoutuvat harjoittelemaan aktiivisesti ennen pyöräilytapahtumaa.

”Ulkoharjoittelukausi on alkanut ja toivon, että lahjoituksellasi motivoit minua polkemaan vaadittavat 2500 km ennen kesän hyväntekeväisyyspyöräilyä”, sanoo Mikko.

Rinkeby-tapahtuman kautta voit tukea Sylva ry:tä joka tukee syöpään sairastuneita lapsia, nuoria ja nuoria aikuisia.

Taidetta Galleria Livessä

Antti-Ville Reinikainen Galleria Livessä 4.6. saakka

Kuvataiteilija Antti-Ville Reinikaisen taidetta on esillä Galleria Livessä 12.4.-4.6. välisenä aikana.

Ministudiossa nähtävissä kuvataiteilijoiden Aleksi Tolosen ja Enni Vekkelin taidetta.

Kahvilan ollessa suljettuna korona-rajoitusten vuoksi, voit varata Galleriaan oman näyttelyajan suoraan sähköpostitse: sirpa.viljanen@inlive.fi.

Tervetuloa!

Orton uutiset

Nivelrikkopotilaiden digiseurantaa testataan

Ortonissa on käynnistynyt tutkimus, jolla selvitetään, miten digitaalinen seurantajärjestelmä sopii niiden lonkan tai polven nivelrikkopotilaiden voinnin ja kipujen seurantaan, joille ei toistaiseksi ole suunniteltu leikkaushoitoa. Sovelluksen avulla potilas voi seurata tarkasti toimintakykynsä ja kiputilanteensa muutoksia. Tietoja voidaan hyödyntää seuraavalla lääkärikäynnillä. Tutkimus tehdään yhteistyössä Buddy Health Caren ja Pfizer Oy:n kanssa.