Neurokirurgia Orton uutiset

Teräsvaari sai työkykynsä takaisin 

Hermopinteen aikaansaanut nesterakkula poistettiin – kivut hävisivät

Pauli Kämäräinen
Pauli Kämäräinen on jälleen kunnossa. Hermopinteen aiheuttanut synoviaalikysta leikattiin joulukuussa 2019.

Pauli Kääriäinen on Kotkan suunnalla asuva, hyväkuntoinen 78-vuotias yrittäjä, joka painaa vielä täyttä päivää hyvillä mielin.

Joulukuussa 2019 kuitenkin arjen touhut katkesivat kuin seinään. Selkä-, pakara- ja alaraajakivut  iskivät yhtäkkiä voimalla ja mies pystyi hädin tuskin liikahtamaan.

Yksityisellä lääkäriasemalla Kotkassa selvisi kivuille syy: kuluman seurauksena syntynyt nikamavälin hermojuurta painava nesteinen rakkula eli synoviaalikysta. Ne ovat oireilevina harvinaisempia kuin lannerangan välilevyluiskahdukset.

– Kivut olivat sietämättömät ja halusin hoitoon heti kun mahdollista. En halunnut jäädä jonottamaan leikkausta pitkäksi aikaa.

Kääriäisen sairaanhoitajatytär selvitteli yhdessä kotkalaisen lääkärin Kalervo Nykäsen kanssa vaihtoehtoja ja toi kivuliaan isänsä Helsinkiin HYKSin yksityissairaalaan neurokirurgian professorin Mika Niemelän vastaanotolle.

– Heti minut nähdessään Niemelä totesi, että hyvä mies, teidän pitää päästä leikkaukseen ensi tilassa ja kivut jäävät silloin tänne, kertoo Kääriäinen.

Leikkaus tehtiin viikon sisällä vastaanottokäynnistä. Se tehtiin Töölön sairaalan neurokirurgisella leikkausosastolla virka-ajan ulkopuolella, kuten kaikki HYKSin yksityissairaalan leikkaukset. Silloin tiloissa ei ole julkisen puolen suunniteltua leikkaustoimintaa.

Synoviaalikystan poisto on leikkauksena varsin yksinkertainen.

”Nikamaväliin mennään pienestä reiästä selkäpuolelta ja hermojuurta painava nesterakkula poistetaan, näin hermopinne saadaan helpottamaan”, kertoo Niemelä.

Nopea toipuminen takaisin arkeen

Kääriäinen toipui Töölön sairaalassa yhden vuorokauden. Hän on hoitoonsa enemmän kuin tyytyväinen.

– En voi kyllin kiittää. Niemelän toiminta oli aivan ensiluokkaista, samoin koko muun henkilökunnan. Ja mikä parasta, pahat hermokivut jäivät leikkauspöydälle, sanoo Kääriäinen.

Tammikuun 2020 puoliväliin mennessä arki on palautunut kutakuinkin uomiinsa. Pauli Kääriäinen puuhailee jälleen töidensä parissa, mm. omistamallaan kirpputorilla.

– Kyllä peruspäivän mittaan kertyy yli 10 000 askelta, se riittää minulle kuntoiluksi, hän naurahtaa.

Neurokirurgia Orton uutiset

Kaularankaleikkaus palautti hyvän arkielämän

Kimmo Bergman nauttii taas elämästä
Kimmo Bergman pystyy taas nauttimaan elämästä. Piinaavat yläraajakivut jäivät, kun kaularangan välilevyn pullistuma korjattiin HYKSin yksityissairaalan kautta Töölön sairaalan neurokirurgisessa yksikössä.

Ravintoloitsija Kimmo Bergman oli viettänyt aktiivista elämää, kunnes kesällä 2019 tapahtui jotain. Äkillisesti alkaneet ja nopeasti pahentuneet kivut olkapään alueella ja koko käsivarressa aina ranteeseen ja sormiin saakka muuttivat arkielämän täysin. Hän joutui varsin nopeasti jäämään sairauslomalle.

“Vaiva esti normaalin elämän käytännössä täysin. Yöunet rajoittuivat muutamaan tuntiin, mikä nopeasti näkyi tuskaisuutena ja kärsimättömyytenä. Olin aiemmin aktiivinen kuntourheilija, mutta nyt koin pienestäkin tärähdyksestä lähes sietämätöntä kipua, minkä seurauksena liikkuminen rajoittui lähinnä ”hiipimiseen” paikasta toiseen.

Magneettikuvassa vaivan syyksi selvisi kaularangan välilevyn pullistuma, johon leikkaushoito auttaa hyvin, jos vaiva ei hellitä seurannassa.

Kipujen keskellä kärsivällisyys oli koetuksella ja Bergman halusi päästä toimenpiteeseen nopeasti.

’‘Hankin internetin kautta tietoa mahdollisuuksista päästä leikkaukseen yksityisen sektorin kautta ja keskusteltuani vaihtoehdoista minua siihen saakka hoitaneen ortopedin kanssa päädyin ottamaan yhteyttä HYKSin yksityissairaalaan.”

Professori ja neurokirurgian erikoislääkäri Mika Niemelä on kokenut asiantuntija alallaan ja hän suoritti Bergmanin kaularankaleikkauksen.

”Kaularankaleikkauksessa poistetaan pullistuman lisäksi kulunut nikamavälilevy ja korvataan  keinokappaleella, mikä estää nikamien painumisen yhteen. Näin saadaan hermojuuripuristus hellittämään ja oireet vähenemään”, kertoo Niemelä.

Arki normalisoitunut

Nyt leikkauksesta on kulunut vajaat kaksi kuukautta, ja Bergman on tyytyväinen.

“Leikkaus onnistui ja jatkuva särky on poistunut. Olen toipunut hyvin.”

Kuukauden kuluttua leikkauksesta Kimmo Bergman palasi töihin ja myös liikkuminen omien lempiharrastusten uinnin ja laskettelun parissa on jo alkanut. Keväämmällä kuvaan tulee myös pyöräily.

“On ollut yllätys, mitä muutaman kuukauden liikkumattomuus tekee fyysiselle kunnolle, mutta uskon muutaman kuukauden kuluttua olevani aika lailla ennallani.”

Hyvää huolenpitoa ja osaamista

Kimmo Bergman kokee saaneensa ensiluokkaista huolenpitoa HYKSin yksityissairaalan potilaana.

“Toiminnan ammattimaisuus ja henkilökunnan osaamisen taso tekivät minuun suuren vaikutuksen. Ensimmäisestä puhelinsoitosta lääkärin viimeiseen kontrolliyhteydenottoon saakka minusta huolehdittiin hyvin.”

Niin itse leikkaustiimi, hoitohenkilökunta kuin asioihin liittyvä toimistohenkilökuntakin oli ystävällistä ja otti hienosti huomioon tilanteen ainutlaatuisuuden potilaalle.”

Katso video kaularankaleikkauksesta: