Monipuolisella arkiliikunnalla hyvään lopputulokseen

Ortonissa tehtiin viime vuonna yli 1000 tekonivelleikkausta. Potilaita on aktiivisista työikäisistä ikääntyneisiin. Tekonivelpotilaalle konkreettisin leikkauksen onnistumisen mittari on arkielämä leikkauksen jälkeen – kipujen hellittämisen lisäksi se, kuinka arki ja palaaminen esimerkiksi tuttuihin harrastuksiin sujuvat.

Mahdollisimman hyvään lopputulokseen pääsee noudattamalla sairaalasta saatuja kuntoutusohjeita ja käyttämällä raajaa aktiivisesti päivittäin”, sanovat Ortonin fysioterapeutit Anu Kärkkäinen ja Anu Kivinen.


Kuntoutus alkaa heti leikkauksen jälkeen

Tekonivelleikkaukseen tulevat käyvät leikkausta edeltävällä käynnillä noin pari viikkoa ennen leikkausta. Tällöin käydään läpi myös kuntoutumiseen liittyviä asioita, ja potilas saa mukaansa kirjalliset ohjeet.

Kotivoimisteluliikkeitä ja leikkauksen jälkeen tarvittavia apuvälineitä olisi hyvä kokeilla kotona jo ennen leikkausta.

Leikkauksen jälkeen vuodeosastolla viivytään yleensä yhdestä kolmeen vuorokautta. Hoitajat auttavat potilaan ylös vuoteesta jo leikkauspäivän iltana.

Seuraavana päivänä aloitetaan voinnin mukaan kävelyharjoitukset kyynärsauvojen tuella. Harjoitellaan kotivoimisteluliikkeitä, ensin selinmakuulla ja voinnin mukaan istuen ja seisten”, kertoo Kivinen.

Ennen kotiinlähtöä harjoitellaan porraskävelyä ja perusasioita kyynärsauvojen tuella:

Kävelyn kyynärsauvojen tuella ja wc:ssä asioinnin on sujuttava omatoimisesti ennen kotiutumista”.

Kotiharjoitteita suositellaan tekemään 2-3 kertaa päivässä. Toistojen määrää lisätään tuntemusten mukaan.

Muistutamme kotiin lähtijöille, että meille saa soittaa, jos tulee kysyttävää”.

Kontrollikäynnillä tarkistetaan tilanne

Potilaat käyvät kontrollikäynnillä noin kuusi viikkoa tekonivelleikkauksen jälkeen. Tällöin he tapaavat ortopedinsa lisäksi tarvittaessa fysioterapeutin, jonka vastaanotolla tarkistetaan, miten kuntoutuminen ja kotiharjoitteiden teko on lähtenyt sujumaan.

Lonkan käytössä on proteesileikkauksen jälkeen alkuvaiheessa rajoituksia, jotta irrotetut lihakset ja kapseli ehtivät kiinnittyä paikoilleen. Lonkkaa tukevat muut lantion ja reiden lihakset tulisi saada vahvistumaan. 

Polven tekonivelleikkauksen jälkeen puolestaan polvinivelen liikkuvuudesta huolehtiminen on erittäin tärkeää.

Polviniveleen tulee helposti leikkauksen jälkeen sisäisiä kiinnikkeitä, jotka vähentävät liikkuvuutta ja lisäävät kipua. Alkuvaiheen aktiivinen harjoittelu kipulääkityksen tukemana on lopputuloksen kannalta  tärkeää”, sanoo  Kärkkäinen.

Lihaskuntoharjoittelua ei tule unohtaa, sillä vahvat reisilihakset tukevat polvea.

Fysioterapeutin käynnillä voidaan tarvittaessa antaa manuaalista käsittelyä ja hoitaa siten leikkausarpia ja helpottaa lihaskireyksiä.

Fysioterapian sivut

Kipuja voidaan hoitaa lääkkeettömillä hoitomenetelmillä kuten akupunktiolla tai TNSsähköisellä kivunhoitolaitteella

Tavoitteena paluu
omannäköiseen arkielämään

Jokaisen potilaan toivotaan toipuvan omannäköiseensä elämään takaisin – tekemään sitä, mikä on itselleen tärkeää. Osa potilaista suhtautuu tekoniveleensä pelokkaasti, arastellen sen käyttöä.

Näille potilaille tehtäväni on valaa rohkeutta ja luottamusta siihen, että tekonivel kestää, se ei mene rikki käytöstä.

Osa potilaista taas on arkielämässään aktiivisia ihmisiä, joilla on palava halu palata nopeasti esimerkiksi lempiharrastusten pariin.

Näitä potilaita pitää jopa toppuutella – muistuttaa siitä, että leikkauksesta toipuminen vie väkisinkin aikansa ja toipumisaikana on edettävä maltilla”.

Yleensä toipuminen polviproteesileikkauksesta on työläämpää ja vie kauemmin kuin lonkkaproteesileikkauksesta.

Parin kuukauden jälkeen arkiliikunta alkaa useimmiten sujua jo mukavasti, ja 6-12 kuukauden kuluttua leikkauksesta osaaminen ja lihaskunto ovat hyvällä harjoittelulla palanneet nivelrikkoa edeltävälle tasolle”, toteaa Ortonin tekonivelkirurgiasta vastaava ylilääkäri Mikko Manninen. 

Tekonivelkirugian sivulle.