Sairaanhoitajana vuodeosastolla – Petri

Petri Korhonen valmistui sairaanhoitajaksi 2019. Valmistuttuaan hän teki töitä kaksi vuotta sairaanhoitajana julkisessa sairaalassa Helsingissä.

Sairaanhoitajaksi Ortoniin

Petri siirtyi sairaanhoitajaksi vuodeosastolle Ortoniin, jossa hän työskentelee leiko- ja vuodeosastolla.

Petri tekee ensisijaisesti kaksivuorotyötä, joka yleensä tarkoittaa joko aamua, iltaa tai sitten pitkää vuoroa (kaksi vuoroa yhdessä). Sen jälkeen hän saa vastaavasti vapaata.

Työ sisältää mm. hoitotyötä, leikkausvalmistelua, potilaan haastattelua ja kuljettamista leikkaukseen, heräämöön ja vuodeosastolle sekä lääkkeiden jakoa.

Petrin mukaan työ Ortonissa vaatii sairaanhoitajalta kuntouttavaa työotetta, koska usein on kyseessä polvi-, lonkka-, kaularanka- tai selkäpotilas.

Millaista on työskennellä Ortonissa?

Petri viihtyy työssään, koska henkilökunnan mitoitus Ortonissa on sopiva.

Vähemmän kiirettä ja stressiä

Ortonissa hoitajilla on enemmän aikaa hoitotyölle ja potilaille sekä aikaa kohdata kollegat. Petri pitää tästä linjauksesta.

”Ortonissa ei ole sitä paineen ja kiireen tunnetta. On tosi kiva tulla töihin”.

Sopiva henkilökunnan mitoitus vähentää työntekijän kokemaa painetta ja stressiä. Petri komppaa.

”Ei tarvitse stressata etukäteen töihin tulemista, että mitähän tästäkin päivästä tulee”.

Hyvä ilmapiiri

Petrin mukaan osastolla on tosi kivaa porukkaa ja hyvä työilmapiiri. Ja he saavatkin siitä tosi usein kehuja myös potilailta.

”Potilaat kertovat usein, että he ihan aistivat hyvän ilmapiirin osastolla”.

Moniammatillinen ja yhdenvertainen yhteistyö

Ortonissa panostetaan moniammatilliseen ja yhdenvertaiseen yhteistyöhön, jossa jokainen työntekijä on yhtä tärkeä. Myös Petri on huomannut saman asian.

”Hoitajien, fysioterapeuttien ja lääkäreiden kanssa tehdään paljon yhteistyötä ja vaihdetaan jatkuvasti tietoa”.

Hoitajan työtä arvostetaan

Lääkärit huomioivat hoitajan työpanoksen.

”Koen, että työpanostani arvostetaan ja se lisää työssä viihtymistä”, kertoo Petri.

Joustava työvuorosuunnittelu

Ortonissa pidetään tärkeänä, että hoitajien yhteinen työvuorosuunnittelu on toimiva. Se antaa työntekijöille mahdollisuuden vaikuttaa työvuoroihin.

”Mahtavaa, että Ortonissa voi vaikuttaa työaikoihin. Tietenkin joustavuuden pitää toimia puolin ja toisin”, kertoo Petri.

Lue vuodeosaston sairaanhoitaja Zannan tarina