Kela-korvaus
Nämä palvelut eivät ole Kela-korvattavia.
Nämä palvelut eivät ole Kela-korvattavia.
Toimin HUSissa linjajohtajana suu- ja leukakirurgian ja -sairauksien linjalla. Hoidan ortognaattisikirurgista hoitoa vaativia potilaita, eli teen leukojen asentovirheisiin liittyvää kirurgiaa. Leukojen asentovirheiden korjausleikkaukset vaikuttavat paitsi potilaan purentaan, myös ulkonäköön ja hengittämiseen.
Olen käyttänyt sekä kehittänyt leukaleikkausten tietokoneavusteista suunnittelua vuodesta 2011, ja luennoin aiheesta säännöllisesti kansainvälisissä kongresseissa. Tietokoneavusteinen suunnittelu parantaa hoidon ennustettavuutta. Sen avulla ei korjata ainoastaan purentaa, vaan voidaan paremmin huomioida myös ulkonäköön ja hengitysteihin liittyvät asiat.
Minulle on ensiarvoisen tärkeää, että potilaani on vähintään yhtä tyytyväinen hoitotulokseen kuin minä leikkaavana kirurgina.
Nämä palvelut eivät ole Kela-korvattavia.
Lääketieteen lisensiaatti 1991
Kirurgian erikoislääkäri 2002
Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri 2005
Tk-lääkärinä Satakunnassa v. 1991 – 1995. Kirurgin koulutus Jorvin sairaalassa ja Meilahdessa v. 1995 – 2002. Lasten ortopedisessa erityiskoulutuksessa v. 2002 – 2003 Adelaidessa Australiassa. Ortopedin koulutus Töölön sairaalassa v. 2003 – 2005. Ortonissa selkäkirurgina vuodesta 2005 alkaen.
Selkäkirurgia on ominta aluettani, myös lasten selkäongelmat. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on vaativa skolioosikirurgia. Minulla on kiinnostusta myös harvinaisiin luustosairauksiin ja niihin liittyviin ortopedisiin ongelmiin.
45 min. 150 €
Näistä palveluista vastaanotot ovat Kela-korvattavia, mutta toimenpiteet eivät ole Kela-korvattavia.
Katso video:
Selkäkivun kirurginen hoito – Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Heikki Österman.
Artikkeli:
Lannerangan leikkaushoito pähkinänkuoressa – Maaliskuu 2024, Hyvä Selkä -lehti
Selkäpotilas ortopedin silmin – Joulukuu 2023 Työterveyslääkärilehti
Ortopedi Heikki Österman vastaa artikkelissa kysymyksiin: milloin selän kuvantamistutkimuksia kannattaisi harkita ja milloin potilas pitäisi ohjata ortopedin konsultaatioon ja leikkausharkintaan?
Idiopaattinen skolioosi – Helmikuu 2019, Hyvä Selkä
Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Heikki Österman kertoo idiopaattisesta skolioosista
Podcast:
Milloin selkäleikkaus on tarpeen? – Kesäkuu 2024 ,Selkäliiton Vahva selkä -podcast Spotifyssä.
Sinua voisi kiinnostaa myös tämä: Selkäleikkaukseen tulevalle opas
Personal trainer 2015
Akupunktiokoulutus
Fysioterapeutti AMK 2007
Lähihoitaja 2003
Olen fysioterapeutti, liikunnanohjaaja, personal trainer ja lähihoitaja. Suuntauduin jo lähihoitajakoulutuksessa kuntoutuksen puolelle ja siitä olikin luontevaa jatkaa opiskelua fysioterapeutiksi. Lähihoitajan töitä tein koko fysioterapeutiksi opiskelun ajan ja työskentelin säännöllisesti ikääntyneiden ja vaikeavammaisten neurologisten asiakkaiden parissa. Toimin myös tukihenkilönä kahdelle kehitysvammaiselle tytölle. Sain hyvät eväät nykyiseen työhöni jo opiskeluiden aikana.
Fysioterapeutiksi valmistumisen jälkeen aloitin työt Ortonissa traumakuntoutuksen puolella. Valmistumishetkestä tähän asti työni on ollut antoisaa, opettavaista ja mielekästä, koko ajan oppii uutta ja kehittyy. Työvuosieni aikana olen ollut mukana myös kotikuntoutusprojektissa, joka sisälsi kotikäyntien lisäksi interaktiivista kuntoutusta.
Tällä hetkellä pääpainopiste työssäni on tuki- ja liikuntaelinsairauksien fysioterapia ja työskentelen jonkin verran myös ikääntyneiden asiakkaiden parissa, esim. kotikäynneillä. Fysioterapeutin työn ohella teen myös ryhmäliikunnan ohjauksia, joita pidän enemmänkin harrastuksena kuin työnä.
Sekä fysioterapeuttina että liikunnanohjaajana työskentely ovat lähellä sydäntä ja koin, että näiden kahden ammatin lisäksi oli järkevää opiskella vielä personal traineriksi vuonna 2015. Kaikkien näiden ammattien yhdistelmä auttaa ymmärtämään kattavammin tuki- ja liikuntaelinsairauksia ja voin toimia työssäni sekä ennaltaehkäisevästi, että kuntouttavasta näkökulmasta.
Tällä hetkellä harrastan boulderointia, kiipeilyä ja agilityä kahden koirani kanssa. Tulevaisuudessa voisin kouluttautua myös eläinfysioterapeutiksi, koska jatkuva kouluttautuminen ja uuden oppiminen sekä opittujen taitojen hyödyntäminen työssä ja arjessa voivat saada aikaan ”ahaa-elämyksiä” – lukion matematiikan opettajani sanoja lainatakseni.
Nämä palvelut eivät ole Kela-korvattavia.
Aloin työskennellä Ortonissa fysioterapeuttina heti valmistumisen jälkeen vuonna 2009.
Kipuasiakkaiden kanssa hyödynnän mm. psykofyysisen fysioterapian viitekehystä, jonka tavoitteena on ihmisen kokonaisvaltaisen toimintakyvyn edistäminen. Psykofyysisen fysioterapian perustana on psykofyysinen eli ihmisen kokonaisvaltaisuutta korostava ihmiskäsitys. Keskeistä asiakkaiden kanssa työskentelyssä on ymmärrys siitä, että keho ja mieli muodostavat kokonaisuuden ja ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Kehon tuntemukset vaikuttavat mieleen, toisaalta tunteet ja ajatukset heijastuvat liikkumiseen ja kokemukseen omasta kehosta.
Psykofyysinen fysioterapia perustuu kokemukselliseen oppimiseen, jonka avulla asiakas saa selviytymiskeinoja ja ratkaisumalleja elämäänsä. Psykofyysinen fysioterapia mahdollistaa oman kehollisuuden kokemisen, tunnistamisen ja hyväksymisen. Kuntoutuksessa huomioidaan myös hengityksen, asentojen ja liikkumisen nostamien tunteiden, ajatusten ja kokemusten merkitys ihmiselle. Fysioterapian tavoitteet määräytyvät aina asiakkaan voimavarojen ja elämäntilanteen mukaan.
Fysioterapeuttina minua kiinnostaa erityisesti pitkittyneen kivun hoito. Minulla on kahtena päivänä viikossa työparina klinikkakoira Crema. Cremalle on opetettu kipuhajun provosoituminen eli koira toimii ikään kuin ”sensorina” ja ilmaisee, kun kipu provosoituu. Koira rauhoittuu vasta, kun kipua hoidetaan tavalla joka auttaa. Tätä voidaan vastaanotoilla hyödyntää mietittäessä, sitä millaiset lääkkeettömät kivunhallintakeinot kenelläkin toimivat parhaiten. Creman kanssa voidaan tehdä myös aktiivista harjoittelua ja siinä on vain mielikuvitus rajana.
(muut varaukset ajanvarauksen tai nettiajanvarauksen kautta)
Creman aikojen varaus tapahtuu joko puhelimitse numerooni 040 6300 740 tai voit jättää soittopyynnön tekstiviestitse tai sähköpostiini: juulia.turunen@orton.fi.
Creman vastaanottoajat ovat 60 min, mutta aktiivista työskentelyä koiran kanssa on 30 min, jonka jälkeen Cremalla on ”lakisääteinen” tauko.
Vastaanottohinta Creman kanssa 60 min. 137,40 €.
Hinta sisältää fysioterapeutin osuuden, Crema-lisän sekä palvelumaksun.
Lue Ortonin sivuilta lisää klinikkakoira Cremasta.
Katso Juulia Turusen video, jossa hän kertoo fysioterapian laajoista hoitovaihtoehdoista Ortonissa.
Helsingin Sanomat: Klinikkakoira Crema ilmoittaa asiakkaan kivusta
MTV3: Crema haistaa kivun, kun se on vasta tuloillaan – kipukoirat säästävät yhteiskunnan varoja
Iltasanomat: Labradorinnoutaja Crema osaa taidon, johon ihminen ei pysty
Nämä palvelut eivät ole Kela-korvattavia.
Fysioterapeutti 1997
Akupunktiokoulutus
Nämä palvelut eivät ole Kela-korvattavia.
Kuntohoitaja ja hieroja 1988
Lymfaterapeutti 2011
NLP
Olen työskennellyt Ortonissa vuodesta 1990.
Olen näiden vuosien aikana työskennellyt hyvin monenlaisissa tehtävissä, mm alaraaja –amputaatiopotilaiden kuntoutuksessa, ohjannut liikuntaryhmiä tuki- ja liikuntaelin kuntoutujille. Erityisesti vesiliikunta ja kaikki allasterapiaan liittyvä on lähellä sydäntäni. Olen uimaopettaja ja hierojakin.
Lymfaterapiaopinnot avasivat uuden ulottuvuuden työhöni 2000-luvuvun alussa. Turvotuksen hoito ja sitä kautta myös kivun hallinta ovat tärkeä osa työtäni.
Työskennellessäni palovammapotilaiden kuntoutusosastolla jouduin tai pikemminkin pääsin tekemisiin arpien ja arvenhoidon kanssa. Tästä lähti osaamiseni arpien hoitoon ja kouluttautuminen tällä alueella jatkuu yhä.
Lymfaterapia ks. hinnasto sivun vasemmassa laidassa.
Hieronta 30 min 44,90 €
Hieronta 45 min 61,80 €
Hieronta 60 min 76,40 €
Nämä palvelut eivät ole Kela-korvattavia.
Lääketieteen lisensiaatti 2002, Helsingin Yliopisto
Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, Helsinki 2009
Tekonivelkirurgian asiantuntijalääkäri 2014
Erikoislääkärin johtamiskoulutus 2017
Osastonlääkäri 2009-2013, HUS, Peijaksen sairaala, Tekonivelkirurgian yksikkö
Osastonylilääkäri 2014-2019, HUS, Peijaksen sairaala, Tekonivelkirurgian yksikkö
Suomen artroplastiayhdistyksen hallituksen jäsen 2013-
Kliininen opettaja 2010-2012, Helsingin Yliopisto
Teen aktiivista tutkimustyötä tekonivelkirurgian parissa.
20 min 129 €
30 min 149 €
45 min 175 €
Nämä palvelut ovat Kela-korvattavia.
Fysioterapeutti 1976
Fysioterapeutti, erikoistunut 1990
Lymfaterapiakoulutus
Akupunktiokoulutus
Nämä palvelut ovat Kela-korvattavia.
Toimin Ortonissa itsenäisenä ammatinharjoittajana.
Yksityisvastaanotot päättyvät Ortonissa 31.3.2026. Pidän vastaanottoa jatkossa Mehiläisessä ja Aava Kampissa.
Lääketieteen lisensiaatti 2005
Lääketieteen tohtori 2011
Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri 2012
Ortopedikoulutus HYKS:ssä. Toimin erikoislääkärinä HYKS Peijaksen sairaalassa 2012−2013. Vuodesta 2013 alkaen olen toiminut selkäkirurgina Ortonissa.
Suomen Ortopediyhdistyksen hallituksen jäsen 2013-2021.
Suomen Ortopedia ja Traumatologia -lehden päätoimittaja 2013-2021.
Nämä palvelut ovat Kela-korvattavia.
45 min 145 e
Lue Villen selkäartikkeli Selkäkipuun on monta syytä.
Mikä on spinaalistenoosi ja miten sitä hoidetaan? Hyvä Selkä -lehti 4/2024
Katso video: Miten selkäydinkanavan ahtauma oireilee ja miten sitä hoidetaan?