Erikoistuvana lääkärinä haastattelen ja tutkin potilaani huolella. Tämän pohjalta arvioin onko jatkohoidolle tai kuntoutukselle tarvetta ja mistä potilaani saisi parhaan avun.
Ennen lääkäriksi valmistumistani olen opiskellut osteopaatiksi. Lääkärintyössä osaan sen tähden arvioida hyötyisikö potilaani esimerkiksi erilaisista kehon mobilisaatio- tai manipulaatiokäsittelyistä.
Teen myös kortisonipistoshoitoja sekä kipuongelmiin liittyviä peruskartoituksia.
Vastaanottohinnat
60 min 114,30 €
Kela-korvaus
Nämä palvelut eivät ole Kela-korvattavia.
Tällä hetkellä hoidan vain palvelusetelipotilaita.
Olen valmistunut erikoislääkäriksi 2018, jonka jälkeen olen toiminut päätoimisesti HUSin tekonivelkeskuksessa.
Erityisosaaminen
Erityisosaamistani on lonkan ja polven tekonivelkirurgia. Kokemusta on kertynyt vuosien aikana runsaasti ensitekonivelleikkauksista sekä uusintaleikkauksista.
Erityisosaamiseni
Olen saanut ortopedikoulutuksen HUS:ssa ja valmistunut Helsingin yliopiston koulutusohjelmasta ortopedian ja traumatologian erikoislääkäriksi vuonna 2018
Vuoden 2018 jälkeen olen keskittynyt työssäni pääasiallisesti tekonivelkirurgiaan Peijaksen sairaalassa HUSin tekonivelyksikössä vuoteen 2024 saakka.
Minulla on Suomen Artroplastiayhdistyksen (SAPLY) myöntämä tekonivelkirurgian asiantuntijalääkärin pätevyys.
Minulle on kertynyt laaja kokemus lonkan ja polven ensitekonivelleikkauksista, vaativista uusintaleikkauksista ja erikoistilanteiden tekonivelkirurgiasta.
Käyn ulkomailla 3–4 kertaa vuodessa suorittamassa leikkauksia. Osallistun samalla myös kotikaupungissani kollegojeni kanssa tekonivelkirurgian prosessin kehittämiseen
Valmistuin lääkäriksi vuonna 2002
Vastaanottohinnat
20 min 150€
30 min 175 €
45 min 200€
Kela-korvaus
Nämä palvelut ovat Kela-korvattavia.
Erityisosaamiseni
Hoidan raajojen luu-, jänne- ja nivelsidevammoja. Erityisosaamistani ovat polven nivelside-, kierukka- ja rustovaurioleikkaukset, polven seudun osteotomiat, polvilumpio-ongelmien leikkaushoito (nuoret ja aikuiset), akillesjänneleikkaukset, hamstringvammojen leikkaushoito, nilkan ja jalkaterän leikkaukset sekä hauislihaksen jänteiden korjaukset. Lisäksi ylirasitusvammojen hoito.
En tee olkapään leikkauksia enkä lonkan tai polven tekonivelleikkauksia.
Virkatyössä toimin Lohjan sairaalan ortopedian ja traumatologian osastonylilääkärinä.
Vastaanottohinnat
20 min 120 €
30 min 160 €
45 min 190 €
Kela-korvaus
Nämä palvelut ovat Kela-korvattavia.
Teen rangan mobilisointia ja manipulaatiota. Annan kortisonipuuduteinjektioita ja akupunktiota.
Vastaanottohinnat
20 min 113,30 €
30 min 181 €
45 min 256,80 €
60 min 315,10 €
Kela-korvaus
Nämä palvelut ovat Kela-korvattavia.
Hinta
Katso hintatiedot hinnastosta.
Kela-korvaus
Nämä palvelut eivät ole Kela-korvattavia.
Koulutus
- Lääketieteen lisensiaatti 1993, Helsingin Yliopisto
- Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri 2001, HYKS
- Lääketieteen tohtori 2004, Helsingin Yliopisto
- PhD 2008, Universidad Autónoma de Madrid
- Korva-, nenä ja kurkkutautiopin dosentti 2010
Kokemus
- Erikoislääkäri ja kliininen opettaja, HYKS Korva-, nenä- ja kurkkutaudit 2001 – 2018
- Vieraileva tutkija, Universidad Autónoma de Madrid, 2005-07
Tutkimus
- Julkaisuja äänihuulikirurgiasta, bakteeribiofilmeistä ja biomateriaaleista.
Asiantuntijatehtäviä
- Suomen Korvakirurgiyhdistyksen hallitus 2003-06
- Suomen Otolaryngologiyhdistyksen hallitus 2009-2010
- Suomen Laryngologiaseuran hallitus 2010-, puheenjohtaja 2013-16
- European Laryngologial Society, member of scientific committee 2015-
Kela-korvaus
Nämä palvelut eivät ole Kela-korvattavia.
Hinta
Katso hintatiedot hinnastosta.
Kela-korvaus
Nämä palvelut eivät ole Kela-korvattavia.
Erityisosaamiseni
Lapsipotilaat
- Lapsipotilaiden synnynnäiset (tai muut) ihomuutokset (pigmenttiluomet, vaskulaarianomaliat, dermoidikystat ym.)
- Synnynnäiset poikkeavuudet tai niiden epäilyt sekä arpiongelmat.
- Lasten nivus- ja napatyrät
- Vesikives
- Nuorten rintojen muutokset (fibroadenoomat ym.)
- Gynekomastia.
Aikuispotilaat
- Iho – ja ihonalaismuutokset (pigmenttiluomet, rasvapatit, ateroomat, basaliomat yms)
- Kasvojen alueen ihomuutosten poistot
- Yläluomiplastiat (lippaluomi)
- Aiemmin hoidetun rintasyövän jälkitilat (rinnan korjaustoimenpiteet, esim rinnan muokkaus rasvansiirrolla syöpähoitojen jälkeen
- Rintojen tasaava reduktioplastia, arpirevisiot)
- Rintojen pienennykset (reduktioplastia)
- Rintojen suurentaminen augmentaatioproteesein tapauskohtaisesti
- Miesten gynekomastia.
HUOM. En tee alaluomiplastioita, face liftiä enkä esteettisiä pistoshoitoja.
Hinnat
20 min. 200 €
30 min. 300 €
45 min. 350 €
60 min. 450€
Kela-korvaus
Nämä palvelut ovat Kela-korvattavia.
Minulla on tekonivelkirurgian erityispätevyys. Olen toiminut ortopedinä Peijaksen sairaalassa HUS tekonivelkeskuksessa jo yli 20 vuotta.
Ortonissa pidän yksityisvastaanottoa ja teen HUSin palvelusetelipotilaiden tekonivelleikkauksia.
Hinnastot
20 min. 115 €
30 min. 160 €
45 min. 200 €
Kela-korvaus
Nämä palvelut ovat Kela-korvattavia.