globe.png
Kiitos ajanvarauksestasi! Saat vahvistuksen tekstiviestinä ja muistutusviestin 24 tuntia ennen varattua aikaa.
Voit tarkastella varauksiasi Ajanvaraus-sivulla.
Kiitos ajanvarauksestasi! Saat vahvistuksen tekstiviestinä ja muistutusviestin 24 tuntia ennen varattua aikaa.
Muutokset päivitetty!
Varaus poistettu!

Bakerin kysta

Polvitaipeessa oleva nestetäytteinen ylimääräinen pussi voi olla Bakerin kysta. Varaa aika Ortonin asiantuntijoilta kystan taustalla olevan syyn selvittämiseen ja sen hoitamiseen.

Polvitaipeessa voi olla nestetäytteinen ylimääräinen pussi (Bakerin kysta), joka on yhteydessä nivelonteloon. Perusongelmana on, että nivel tuottaa normaalia enemmän nivelnestettä, esimerkiksi ruston kulumamuutosten tai nivelen tulehduksen vuoksi. Pattia (kysta) hoidettaessa pyritään taustalla olevan syyn selvittämiseen ja hoitamiseen. Mikäli nesteen kertyminen polven sisälle saadaan loppumaan, myös polvitaipeen patti häviää. Patti voi myös puhjeta. Puhkeaminen aiheuttaa varsin voimakkaan pohjekivun, jota voidaan epäillä laskimotukokseksi. Bakerin kystan kirurginen poistaminen tulee kyseeseen erittäin harvoin.

Ajanvaraus

Klikkaa haluamaasi aikaa ja anna sitten tietosi.

Seuraavat vapaat ajat
Kalenteri
Seuraavat vapaat ajat
Jatka »
Tutustu palveluhinnastoon