Mene sisältöön

Invalidisäätiö
 

Tutkimustoiminta

Tutkimusrekisterissämme on tällä hetkellä 160 tutkimusta.

Oheisessa listassa on osa meneillään olevista tutkimuksistamme. Tekstiin on merkitty tutkimuksen vastuuhenkilö ORTONissa. Jos haluat lisätietoja tutkimuksistamme, ota yhteyttä Leena Ristolaiseen (09-4748 6639).

 

Hoitotyön laadun arviointi sairaala Ortonissa: TtT Liisa Montinin johdolla teemme systemaattista hoitotyön tutkimusta. Tarkoituksena on eri osatutkimusten avulla kehittää hoitotyön käytäntöjä sairaalassamme ja kuntoutusyksikössämme.

 

ORTONin yhtenä tutkimussuuntana on selvittää fyysisen kuormituksen (liikunta) vaikutuksia terveyteen.

 

Olemme myös mukana yhteistyöhankkeessa, jossa selvitetään suomalaisten hiihtäjien, uimareiden, kestävyysjuoksijoiden ja jalkapalloilijoiden vammoja. Hanketta johtaa professori Urho Kujala (Jyväskylän yliopisto) ja ORTONista hankkeessa ovat mukana TtM Leena Ristolainen ja dosentti Jyrki Kettunen (Arcada).

 

Kuntoutus ORTONilla on vankat perinteet alansa erikoispalvelujen tuottajana ja kehittäjänä. Tutkimus- ja kehittämistoiminta onkin ollut ja on aktiivista. Kuntoutus ORTON tuottaa mm. vaativan kuntoutuksen palveluita. Tärkeänä osana tätä toimintaa on tutkimustyö, kuten ”Diastrofista dysplasiaa sairastavien henkilöiden kuntoutustarpeen selvitys" (dosentti Timo Pohjolainen, ym.).  TtM Petteri Koho tutkii "Kipupotilaan toimintakykyä, liikkumisen pelkoa ja kuntoutumista".

 

Sairaala ORTON on mukana tutkimushankkeissa, joissa selvitetään mm. tekonivelen pysyvyyteen vaikuttavia tekijöitä. Tätä tutkimusta ORTON tekee yhteistyössä professori Yrjö Konttisen (Helsingin yliopisto) johtaman tutkimusryhmän kanssa.

 

ORTONissa toimii myös FT Veli-Matti Tiaisen johtama ”Timanttiryhmä”, jonka fyysikoiden yhtenä tavoitteena on parantaa tekonivelten kulutuskestävyyttä.      

 

Polven nivelsiteiden korjausleikkauksen tuloksellisuutta arvioivia tutkimuksia on meneillään jatkuvasti ja aiheesta on julkaistu useita tiedeartikkeleita. Tutkimusten vastuuhenkilöinä ovat sairaalamme ortopedit dosentti Arsi Harilainen ja dosentti Jerker Sandelin.

Selkäsairauksien hoitoon ja kuntoutukseen liittyvä tutkimus on ydinaluettamme. Selkäsairauksien tutkimusta tehdään sekä Sairaalassa että Kuntoutusyksikössä.

 

Yläraajaongelmien leikkaushoitojen vaikuttavuustutkimusta johtaa dosentti Martti Vastamäki. Meneillään olevia tutkimuksia ovat mm. ”Jäätyneen olkanivelen luonnollinen kulku” ja ”Lunatummalacia”.

                                                                                         

Sivun alkuun