26.1.2011
Valtionavustusta Galleria Ortonille...
Valtion kuvataidetoimikunta on myöntänyt 5000 euroa Galleria Ortonin näyttelytoimintaan vuodelle 2011.
Galleria Orton on perustettu vuonna 2001 professori Seppo Seitsalon ideoimana. Vuoden alusta kuraattorina on toiminut taidekriitikko Otso Kantokorpi.
Galleria Orton täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Galleriassa on esitelty yli sadan suomalaisen eturivin kuvataiteilijan näyttelyt. Vuonna 2004 gallerian toiminta laajeni teospuistoksi säätiön puutarhaan. Teospuistoon on sijoitettu kahdentoista kuvanveistäjän veistosta. Työt on sinne deponoituna eli taitelijat omistavat veistokset ja Säätiöllä on ilo esitellä niitä potilaille ja taiteen ystäville. Ainoastaan kuvanveistäjä Pirkko Nukarin pronssiveistos ”Sepelkyyhkyn vesipaikka” on saatu yksityislahjoituksena Säätiölle.
Vuonna 2009 kuvanveistäjä Kain Tapperin leski Riika Vepsä-Tapper deponoi Sairaala Ortonin sisätiloihin 20 Tapperin veistosta/reliefiä ja 30 piirustusta. Samoin taiteenkerääjä Pirkko Pasanen sijoitti 50 teosta kokoelmastaan sairaalan potilaiden sekä henkilökunnan iloksi.
Galleria Ortonin toiminta on tuonut kuvataiteen pysyvästi Ruskeasuon mäelle.
Tällä hetkellä galleriassa on kuvanveistäjä Pekka Pitkäsen näyttely (11.1.-4.2.2011). Lisää gallerian toiminnasta ja tulevista näyttelyistä voit lukea nettisivuiltamme.
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan näyttelyihimme sekä teospuistoon.